1990

Ensimmäiset Nokian taskukokoiset käsipuhelimet eli kännykät tulivat markkinoille vuonna 1992. Matkapuhelimista tuli massamarkkinatuote, ja uusi GSM-verkko paransi kuuluvuutta kaikkialla. Nokia teki suomalaisen elektroniikkaosaamisen tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Vuosikymmenen lopulla yhtiö oli maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.

Lue lisää

Nokia HDTV, 1989/1990-92

Analogista HDTV:tä (High Definition Television = teräväpiirto-televisio) alettiin kehittää Japanissa 1970-luvulla. EU:n teknologinen EUREKA95-projekti käynnisti vuonna 1986 eurooppalaisen HDTV-standardin kehittämisen vuoteen 1990 mennessä Philipsin, Thomsonin ja Boschin kesken. Nokia tuli ryhmän jäseneksi vuonna 1989. Tätä ennen yhtiö oli osallistunut projektin osahankkeisiin. HDTV:lle suunniteltiin eurooppalaisten D2-MAC - ja HD-MAC – lähetysstandardien käyttöönottoa.

Teräväpiirtotekniikka piti tulla Euroopassa yleiseen käyttöön 1990-luvun puolivälissä. Jo 1990-luvun alkupuolella tähdättiin myös digitaalisen HDTV:n kehittelyyn. Teräväpiirtotelevision tarkoituksena oli nostaa nimenomaan kuvan laatua, näytön tarkkuutta. Lisäksi vastaanottimiin saatiin digitaalinen stereoääni ja laajakangaskuvasuhde 16:9. Vastaanottimen kuvataajuus oli 100 Hz.

Albertvillen olympialaisista talvella 1992 lähetettiin kokeellisia teräväpiirtokisalähetyksiä kahden viikon ajan. Suomessa ei tuolloin ollut kuin yksi HDTV-televisiovastaanotin käytössä. Saman vuoden Barcelonan kesäolympialaisiin mennessä Suomessa oli valmiina kymmenen televisiota.

Nokia/Salora Olympic Receiver – HDTV-vastaanottimissa (OL92037 tyyppi 1R) oli 36 tuuman kuvaputki. Nokian vastaanottimien valmistukseen osallistuvat yhtiön televisiolaboratoriot Suomessa, Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa. Salorassa valmistettiin valtaosa vastaanottimien piirilevyistä ja alkusarjat koottiin kokonaan Salossa. Vastaanottimista valmistetaan alkusarjat, jonka jälkeen niihin tehdään tarvittavat muutokset. Televisiot valmistettiin Ranskassa, Océanicin televisiotehtailla, jonka Nokia oli ostanut vuonna 1987. Kaiken kaikkiaan Nokia valmisti yhteensä 100 analogista HDTV-vastaanotinta. Televisioon kuului myös ns. musta laatikko, HD-MAC vastaanotin.

Aika ajoi lopulta 1990-luvulla HDTV-projektin ohi. Analogisen teräväpiirtotelevision lähetysstandardi HD-MAC hylättiin vanhentuneena. Se soveltui vain satelliitti- ja kaapeli-välitykseen ja järjestelmä oli kallis. HDTV-vastaanotin tarvitsi suuren näytön. Kuvaputkinäyttö teki vastaanottimesta erittäin painavan. Litteä näyttö oli tulossa korvamaan kuvaputken ja digitaalisten lähetysten kehittäminen nousi keskeiseksi myös Euroopassa.


Iso kuva